Ruokamatkailun blogi

Hei,

Olen Anne Mikkola ja toimin Lomalaidun ry:llä ruokamatkailuhankkeen vetäjänä.

Ensin olin mukana RuoKasvussa, Ruokavienti Kasvuun kehittämishankkeessa, joka käynnistyi 2018 vuoden loppupuolella. Tässä hankkeessa muita toimijoita Lomalaitumen lisäksi oli MTK, Iskussa Maailmalle/Aava&Bang ja Luke. Ruokamatkailulla on merkittävä rooli elintarvikevientiinkin. Matkailija syö useita kertoja päivässä ja hän tutustuu matkakokemustensa ja erilaisten elämysten kautta suomalaiseen makumaailmaan, meidän puhtaaseen ja maistuvaan ruokaan. Ruoka on myös osa paikalliseen kulttuuriin  tutustumista, mikä on lähes kaikille matkailijoille tärkeää matkan aikana.  Suomen vahvuudet ruokamatkailussa ovat puhtaus, paikallisuus ja omaleimaiset tarinat sekä luovuus. Ruuan merkitys matkailuelämyksessä kasvaa nopeasti ja ruoka tarjoaa matkailijoille mieleenpainuvia elämyksiä ja muistoja osallistumisen ja tekemisen kautta. Matkailun avulla parannetaan kotimaisen ruoan imagoa ja mielikuvaa. RuoKasvu päättyi 05/2021 ja siitä voi lukea enemmän täältä: MTK/Ruokasvu.

Vuoden 2021 syksystä lähtien Lomalaidun hallinnoi Gastropajat-kehittämishanketta, joka on ESR-rahoitteinen ja toiminta-alue koostuu viidestä Etelä-Suomen maakunnasta: Etelä-Karjala, Kanta-Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa. Hankkeen tavoitteena on lisätä kunkin alueen ruokamatkailun osaamista ja tasokasta tarjontaa sekä alueiden välistä yhteistyötä ruokamatkailun kehittämisessä.

Tähän blogiini kirjoitan mm. tapahtumista ja yhteistyöstä, joissa kehityshankkeemme on ollut mukana ja yleisesti ruokamatkailun näkymistä, mahdollisuuksista ja ajankohtaisista alan uutisista maassamme. Yhteistyön merkitys matkailun sekä myös viennin kehittämisessä on erittäin suuri ja sitä pyritään tiivistämään ja lisäämään aktiivisten toimijoiden kesken. Valmiita tuotepaketteja helposti ostettaviksi tarvitaan lisää. Edellytyksiä mieleenpainuviin ja kansainvälisestikin ainutlaatuisiin ruokamatkailukokemuksiin meillä on tosi paljon!

Lue blogia



Ota yhteyttä!
anne.mikkola@lomalaidun.fi