Kuusamo kutsuu matkailijoita kaikkialta maailmasta nauttimaan puhtaasta luonnosta, suomalaisesta kulttuurista sekä paikallisesta ruuasta. Alueen erityispiirteet nivoutuvat yhteen ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, jota kehitetään monipuolisella yritysten ja yhteisöjen välisellä yhteistyöllä. Kehittäjät, perinteisiä elinkeinoja harjoittavat alueen yrittäjät kuten kalastaja Juha Korhonen ja Kujalan porotila sekä monia muita alueen ruokamatkailuyrittäjiä toimii ansiokkaasti yhdessä alueen näkyvyyden ja tunnettuuden edistämiseksi.

Elokuun kansainvälinen mediavierailu suositun Naisten melonta-tapahtuman yhteydessä oli hyvä esimerkki onnistuneesta yhteistyöstä, jossa myös paikallinen ruokakulttuuri, makuja villistä luonnosta, oli näyttävästi esillä ja sai samalla sekä kansainvälistä näkyvyyttä Italia-yhteistyöstä että lisätunnettuutta kotimaisten melontaan osallistuvien matkailijoiden elämyksistä.

Paikalle oli saatu kaksi italialaista toimittajaa, jotka kiersivät alueen eri kohteissa tutustuen paikalliskulttuuriin ruoan, mieleenpainuvien luontoelämysten, ihmisten ja tarinoiden kautta. Italia-yhteistyötä on edistetty jo pidempään mm. Slow Food Conviumin ansiosta. Kuusamo – Lapland Slow Food Conviviumin tavoitteena on tukea seuraavien alojen kehitystä ja tunnetuksi tekemistä kansainvälisesti:

  • Alueellinen gastronominen identiteetti yhdistettynä kulttuuri-, taide ja luontokokemuksen tarjontaan, matkailureitit ja palvelut.
  • Matkailijoiden tietoisuuden kasvattaminen sekä kulttuuriperinteiden että luonnon monimuotoisuuden tärkeyteen ja nautintoon.
  • Edistää eri yrittäjien, alojen ja paikallisten julkisten instituutioiden välistä yhteistyötä.
  • Maaseudun jälleenasuttaminen ja maataloustuotannon erikoistuminen.
  • Yksilön hyvinvointi ja terveys perustana yhteisön muutokseen.
  • Koulutusvaihto maiden välillä.

Olin osa mediaryhmää ja pääsin tutustumaan sekä paikallisiin aktiivisiin toimijoihin että Italiasta tulleisiin toimittajiin ja samalla heidän sanomisiinsa ja näkemyksiinsä kaikesta kokemastaan. Paikallinen ruoka ja ympäröivä luonto olivat vahvasti mukana kaikissa elämyksissä, joita matkan aikana koettiin. Oli ilo huomata, miten jokainen yrittäjä oli aidosti ja syystäkin ylpeä niin omista paikallisista tuotteistaan ja palveluistaan kuin pohjoisesta luonnonkauniista elinympäristöstään. Yhteenkuuluvuuden tunne ja jokaisen kunnioitus villiä luontoa kohtaan oli myös matkailijalle silmiinpistävää. Ja mitä italialaisiin tulee he osoittivat suurta mielenkiintoa Kuusamoon sekä ainutlaatuisena luonnonläheisenä matkailukohteena että referenssinä ja esimerkkinä vastuullisesta toiminnasta.

Aiheesta muualla:

Lue artikkeli Maaseudun Tulevaisuudessa.

Lue artikkeli aiheesta Koillismaan Sanomissa

Lue lehdistötiedote yhteistyöstä.